Jetlag. Heräsin kuudelta ja sain pyörittyä sängyssä kahdeksaan asti. Ensimmäisenä herättyäni pistin raportin irkkiin ja katsoin Facebookin. Sen jälkeen hampaiden pesu ja aamiaspaikan etsintä. Päädyimme italialais-alueella sijaitsevaan Mamas'iin. Mamas sijaitsi noin kilometrin päässä hotellilta joten kävelimme sinne vain huomataksemme pitkän jonon ulkopuolella. Kävely takaisin hotellille päin ja ensimmäisen lupaavan aamiaspaikan valinta tuotti tulosta: join elämäni siihen asti parhaan appelsiini-mehun.
Aamiaisen jälkeen suuntasimme turistien ykköskohteeseen eli Fisherman's wharfille. Laiturialueella oli vielä oikeaa kalastustoimintaa ja sitä kautta kaikkialla oli tarjolla tuoretta kalaa sekä epämääräisempiä mereneläviä. Ulkoa tuli tarkastettua Tyynellä Valtamerellä palvellut sukellusvene USS Pampanito, kuvattua laituri 39:llä makailevat merileijonat sekä ihmeteltyä menoa yleisesti.
Paikallisessa K-Kaupassa Walgrensissä oli jostain syystä deodorantit lukkojen takana ja herätin seurueessamme hilpeyttä kun tilasin asiakaspalvelijan avaaman dödö-hyllyn nappia painamalla. Painalluksesta seurasi kova-ääninen kuulutus "Customer service needed at deodorant department" sen sijaan että olisi sytyttänyt valon jossain kassalla kuten kuvittelin. Walgrensistä sai vielä hankittua joukkoliikenneliput.
Syy lippujen hankintaan oli cable car, sporan esihistoriallinen esi-isä. San Francisco on erittäin mäkinen kaupunki ja näillä vaunuilla pääsi sitten ajelemaan mäkiä ylös ja alas, kaiken lisäksi vielä tangon varassa vaunusta ulos roikkuen.
 |  |
Cable careilla ajeltiin keskustaan jossa käytiin ihmettelemässä paikallista Stockmannia eli Macy'siä josta matka sitten metrolla kohti Twin Peaksia. Twin Peaks on kaupungin keskellä olevat kaksi kukkulaa joihin järjestetään jotain bussi-ajeluita.
Koska emme olleet vielä omaksuneet amerikkalaista ajattelutapaa eli autolla mennään kaikkialle, kävelimme kukkuloille. Kukkukoilta olisi ollut hyvät näkymät kaupungille mutta nyt sumu oli haittanamme. Kävelyssä oli se hyvä puoli että pääsi näkemään paikallista rakentamiskulttuuria tarkemmin. Vapaassa maailmassa ei meinaan nähtävästi ole mitään julkisivulautakuntia päättämässä miltä talot saavat näyttää.
Paluu-matkalla kävelimme Castron, San Franciscon homo-kaupunginosan, kautta ja kävimme yksillä paikassa joka näytti lostarin tanssilattialta. Illalla syömään viereen italiailaiseen ja kovat uhittelut siitä kuinka tänään jatketaan pitkään jossain Castron baareista. Pitkään tarkoitti sitten lopulta sitä että menimmen tien toiselle puolelle yksille ja nukkumaan ennen puolta yötä.
-Jarkko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti